Soturimunkin perintö, osa 7: Seksuaalinen ahdistelu

Tämä blogikirjoitus sijoittuu viimeiseen treenipäivääni muutaman vuoden päähän menneisyyteen. Tarina on suoraa jatkoa edellisellä blogikirjoitukselleni (Soturimunkin perintö, osa 6).

Mikään tässä maailmassa ei ole ikuista, joten minun oli jälleen aika palata takaisin Suomeen treenireissultani. Kun viimeisetkin treenit tuona päivänä loppuivat, treenikaverini Samuel halusi juhlia railakkaasti viimeistä päivääni Kiinassa. Jo varhain illalla Samuel joi yksinään kokonaisen sixpackin olutta. Itse en ollut juhlatuulella lainkaan. Tiesin Samuelin ajattelevan, ettei mikään ole ikävämpää tässä maailmassa kuin juoda yksinään muiden ihmisten ympäröimänä, joten join kohteliaisuudestani yhden tölkin laimeaa olutta. Ajattelin, että sillä tavalla pääsisimme nopeammin nukkumaan. Samuel oli kanssani eri mieltä, sillä seuraavaksi Samuel alkoi juoda riisiviinaa pullotolkulla. Pyysin häntä hidastamaan juomatahtia, mutta hän ei halunnut kuunnella minua.

Riisiviinan loppumisen jälkeen Samuel sanoi lähtevänsä hakemaan lähikaupasta lisää viinaa ja toisen sixpackin olutta. Jäin odottamaan häntä yläkertaan ja kuuntelin aikani kulukseni suomalaista nettiradiota. Nettiradion lähetys loppui aikanaan eikä Samuel ollut vieläkään palannut. Huolestuin ystäväni hyvinvoinnista, joten kiiruhdin ulos ja lähdin etsimään juopunutta ystävääni pimeästä kesäyöstä. Pelkäsin, että hän makaisi sammuneena kulkukoirien raadeltavana.

Kävelin lähikauppaan vajaan kilometrin päähän, mutta Samuelia ei näkynyt missään. Hetken pyörittyäni kaupan alkoholihyllyllä huolestuneena muistin, ettei Samuelin lempiolutta edes myyty siinä kaupassa. Asian valjettua minulle lähdin kävelemään parin kilometrin päähän toista kauppaa kohti. Kiiruhdin hiekkatietä pitkin juoksuaskelin, että löytäisin kadonneen ystäväni mahdollisimman nopeasti. Tuossa vaiheessa olin jo äärimmäisen huolestunut treenikaverini hyvinvoinnista, koska hänellä ei ole tapana olla kuljeksia yksin öisin kaduilla. Juoksuni pysähtyi kuin seinään, kun kuulin naisen huutavan läheisen kukkulan takana.

Ollakseni rehellinen, niin jätin ensin kuulemani huudon huomioitta ja jatkoin matkaani kohti määränpäätäni kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. En halunnut puuttua paikallisten asioihin. Kun nainen huusi epätoivoisena toisen kerran, niin vaihtoehtoni kävivät vähiin. En voinut enää antaa asian olla. Minun oli selvitettävä, miksi nainen huutaa kurkkusuorana keskellä yötä. Ehkä minä lääkärin voisin jotenkin auttaa häntä hädän hetkellä, ajattelin. Käännyin huudon suuntaan ja lähdin kapuamaan ripeästi kapeaa hiekkatietä pitkin kukkulan laelle.

Kukkulan laella minua odotti yllätys. Näin juopuneen ystäväni repivän farkkutakkia paikallisen naisen päältä pois. Naisen rintaliivit olivat näkyvillä eikä hän ollut ystäväni tunkeilusta lainkaan mielissään. Nainen huusi, rimpuili ja läpsi Samuelia kasvoihin. Toinen Samuelin käsistä oli hänen omalla vyöllään. En tiedä, yrittikö hän ottaa housujaan pois, mutta siltä se näytti. Samuelien silmistä heijastui kuunvalosta hulluuden kiihko, joka säikäytti minut perinpohjaisesti. Kylmät väreet alkoivat kulkea selkärankaani pitkin. Minua ahdisti ja pelotti.    

En halua tietää, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi tullut paikalla. Oli asia miten hyvänsä, niin minun oli puututtava tilanteeseen ennemmin kuin myöhemmin. Kävelin juopuneen ystäväni selän taakse ja otin tukevan otteen hänen olkapäästään, jonka olimme kuntouttaneet yhteistyössä menneen kesän aikana. Tiesin, että ystäväni varoi sitä edelleen, joten se oli paras vaihtoehtoni, jos tilanne etenisi huonoon suuntaan. Samuel säikähti kosketustani ja säpsähti viinanhuuruistaan.

– Joonas! Tämäpä yllätys, Samuel sanoi sammaltaen. Hän sanoi perään myös jotakin saksaksi, mutta en ymmärtänyt siitä mitään.

– Tuo ei oikein sovi, sanoin.

– Älä ole naurettava. Me pidämme vain hauskaa, ystäväni vastasi silmät lasittuneina ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

– Ei tuo siltä näytä, sanoin ja katsoin itkevää kiinalaista naista.

Nyökkäsin Samuelin ahdistelemalle naiselle, että oli hänen aikansa poistua. Nainen ymmärsi hienovaraisen eleeni, kiitti minua kumarruksella, keräsi tavaransa tutisevin käsin ja poistui nopeasti paikalta.

– Katso nyt mitä sinä teit. Sinun takiasi hän lähtee, Samuel sanoi vihaisena.

Näin jo kaukaa, kuinka lauseensa jälkeen Samuel laittoi kätensä nyrkkiin ja hänen raivonsa alkoi kasvaa hetki hetkeltä. Tiesin hänen läpinäkyvistä eleistään, että hän oli aikeissa lyödä minua nyrkillä suoraan kasvoihin. En antanut sen tapahtua, vaikka se olisi ollut viimeinen tekoni maan päällä.

– Älä edes yritä lyödä minua, sanoin suoraan.

– Sinä se jaksat sekaantua aina muiden asioihin, Samuel sanoi vihaisena. – Jonkun pitäisi joskus antaa sinulle oikein isän kädestä, niin oppisit, hän jatkoi sammaltaen.

Tuona hetkenä en nähnyt Samuelissa enää lainkaan ystävääni. Näin edessäni ainoastaan ventovieraan juopon, joka oli aggressiivinen. Päätin kohdella häntä niin.     

– Saat viimeisen mahdollisuuden. Anna olla, hyvä mies, sanoin edessäni seisoneelle miehelle. Alleviivasin viestiäni olemalla haudanvakava.

– En anna, Samuel sanoi ja alkoi virittää nyrkkiään taaksepäin.

Tiesin välittömästi, mitä hän oli tekemässä. Samuel aikoi lyödä minua kasvoihin hetkenä minä hyvänsä. Olin treenien aikana sanonut hänelle monesti, että hänen nyrkkinsä taakseveto on täysin hyödytön. Se ainoastaan kertoo vastustajallesi, että lyönti on tulossa hetkeä myöhemmin. Minun onnekseni Samuel ei koskaan sisäistänyt neuvoani. Kun näin Samuelin virittävän tuona yönä nyrkkiään lyömäasentoon eikä puhe enää auttanut, minulla oli alle sekunti aikaa toimia ennen kuin vihainen nyrkki iskeytyisi keskelle kasvojani.

En halunnut lyödä ystävääni enkä halunnut satuttaa häntä peruuttamattomasti. Sen sijaan tiukensin otettani hänen juuri kuntoutuneesta olkapäästään, koska tiesin sen olevan edelleen hänen heikko kohtansa. Puristin kaikkien voimieni edestä hänen olkapäänsä yläreunaa ja laitoin peukaloni hänen olkaluunsa ja lapaluunsa väliin. Puristukseni sai Samuelin älähtämään kivusta. Samalla hetkellä otin toisella kädelläni tukevan otteen hänen kyynärvarrestaan ja valmistuin tulevaan.

Juuri kun Samuel oli lyömässä minua kasvoihin, tein pienen väistöliikkeen päälläni ja riuhtaisin hänen yläraajaansa voimakkaasti alaspäin. Tekniikka toimi paremmin kuin olin kuvitellut. Samuelin olkapäästä kuului korviasärkevä rusahdus, minkä jälkeen Samuel lyyhistyi maahan sikiöasentoon nyyhkyttämään kipeää olkapäätänsä pidellen. Kipu oli niin kova, että Samuelin väkivallanhimonsa sammui saman tien ja hän unohti, että hän halusi satuttaa minua. Ystäväni silmät palautuivat entiselleen ja aiemmin hänen silmissään ollut hulluuden kiilto loisti poissaolollaan. Samuel maassa maatessaan pyysi itkien minulta anteeksi käytöstään, jonka jälkeen nostin hänet pystyyn. Kopistelin hänen hiekkaiset vaatteensa, ja pian olimme jo kävelemään kotia kohti kuun valaistessa tietämme.

Kotona Samuel romahti sänkyynsä ja nukkui sikeästi aamuun asti. Itse olin hereillä koko yön vahtien entistä ystävääni hänen unensa aikana. Jos hän olisi herännyt väkivaltaisena, olisin tyrmännyt hänet takaisin höyhensaarille siltä istumalta. Sen olin luvannut itselleni.

Seuraavana aamuna Samuel heräsi elämänsä pahimpaan päänsärkyyn. Heti herättyään hän pyysi minulta kipulääkettä, jonka annoin hänelle ensiapulaukustani. Hetken kuluttua kipulääke alkoi vaikuttaa ja hän palasi takaisin elävien kirjoihin.

Samuelilla ei ollut mitään muistikuvaa eiliseltä päivältä. Hänen vasen olkapäänsä tuntui myös erikoiselta, joten hän pyysi minua tutkimaan sen. Katsoin hänen yläraajansa liikelaajuudet ja lihasvoimat, minkä jälkeen päättelin, että yksi hänen olkapäänsä kiertäjäkalvosimen jänteistä oli suurella todennäköisyydellä revennyt viime öisessä käsittelyssäni. Hänen olkapää oli onneksi edelleen paikallaan nivelkuopassaan. Huokaisin helpotuksesta, koska en ollut satuttanut häntä peruuttamattomasti. Tiesin, että kiertäjäkalvosimen osittainen repeämä paranee hyvin pelkällä lihasvoimaharjoittelulla. Kerroin diagnoosini hänelle ja annoin yksinkertaiset hoito-ohjeet, joista hän vaikutti olevansa kiitollinen.

– Miten hitossa loukkasin saman olkapään uudelleen? hän kysyi yllättyneenä.

– Etkö muista eilisestä mitään? kysyin.

– Muistan ainoastaan, että juhlimme eilen sinun viimeistä päivääsi. Muuten ilta on täysin hämärän peitossa, Samuel kertoi.

– Et tule pitämään eilisistä tapahtumista, kun kerron ne sinulle, sanoin vakavana.

Samuel nyökkäsi minua jatkamaan, joten kerroin ystävälleni, kuinka hän oli viime yönä lähtenyt humalassa ostamaan lisää olutta ja viiniä. Kerroin, kuinka olin löytänyt hänet kukkulan takaa ahdistelemassa paikallista naista. Kerroin, kuinka hän ei ollut uskonut minua ja kuinka hänen vihansa hiljaa oli kasvanut minua kohtaan. Kerroin, kuinka hän oli yrittänyt lyödä minua kasvoihin ja lopulta tunnistin ystävälleni, kuinka olin rikkonut hänen olkapäänsä itsepuolustukseksi.

Samuel ei voinut uskoa edellisen illan tapahtumia. Hän puistatti päätään epäuskoisena kertomukseni edetessä. Huomasin elämänilon hiljalleen sammuvan hänen silmistään, kun tarinani viimein loppui. Kertomuksen jälkeen hän istui hiljaa paikallaan. Hän yritti vältellä katsekontaktia kanssani. Samuel yritti pyytää anteeksi. Hän yritti sanoa jotakin. Yhtään sanaa ei kuitenkaan tullut hänen vapisevista huuliltaan. Lopulta hän käänsi selkänsä minulle ja kävi uudelleen nukkumaan, minkä jälkeen hän nukkui sikeästi iltaan asti.   

Samuel heräsi iltakuuden aikoihin hymy kasvoillaan. Heräämisensä jälkeen hän ei maininnut mitään edeltävästä päivästä, aiemmasta keskustelustamme eikä valittanut olkapäätään lainkaan, vaikka näin olkapään vaivaavan häntä edelleen suuresti. En osannut sanoa, että teeskentelikö Samuel unohtaneensa edellisen keskustelumme vai oliko hän unohtanut keskustelumme oikeasti. Joka tapauksessa hänen välinpitämättömyytensä ja epänormaali iloisuutensa loukkasivat minua pahasti. Koin hetkellisesti huonoa omaatuntoa hänen olkapäästään, mutta seisoin jo silloin päätökseni takana, joten annoin asian olla. Samuelin olkapään hajottaminen on päätös, jonka kanssa voin elää ja jonka tekisin uudelleen samanlaisessa tilanteessa. Olen aina kokenut, että joskus teemme vääriä tekoja oikeista syistä.     

Lentoni Beijingiin lähti iltayhdeksältä. Edellisenä päivänä olimme sopineet, että Samuel tulee hyvästelemään minut lentokentälle. Kun lähtöaika lähestyi ja olin pakkaamassa laukkuani taksiin, Samuel sanoi jonkin naurettavan tekosyyn ja poistui nopeasti yläkertaan hyvästelemättä minua lainkaan. Tiesin hänen välttelevän minua, joten seurasin häntä yläkertaan parin askeleen päässä, ettei kaverisuhteemme loppuisi tuolla tavalla. Kun hän kuuli minun tulevan portaita ylös, hän juoksi nopeasti huoneeseemme ja lukitsi itsensä vessaan. Odotin pari minuuttia oven takana, mutta en kuullut vessasta hiiskaustakaan.

– Samuel. Meidän on puhuttava, sanoin lukitun oven läpi entiselle ystävälleni.

– Joonasko se siellä? Luulin, että olit jo lähtenyt, hän sanoi.

Jos olisin nähnyt oven läpi, niin hänen korvansa olisivat heiluneet niin paljon, että ne olisivat varmaan jo tippuneet niin runsaasta valehtelusta.  

– Älä viitsi edes yrittää. Kyllä minä näen, että välttelet minua. Tule pois sieltä paskahuussista. Menit sinne karkuun, ettei meidän tarvitsisi puhua, sanoin.

– Minulla on ripuli, Samuel vastasi.

– Onpa aikamoinen ninjaripuli, kun ei ole kuulunut mitään ääniä moneen minuuttiin.

– Prööt, hän sanoi oven läpi.

– Teit tuon äänen suullasi, naurahdin, jonka jälkeen nopeasti vakavoiduin.

Tilanne oli niin absurdi, etten osaa sanoa, että vitsailiko Samuel vai luuliko hän oikeasti, että suulla tehnyt pieruäänet vakuuttaisivat minut hänen olemattomasta ripulistaan. Tuon jälkeen hän teki suullaan vielä muutaman pieruäänen ja sen jälkeen kaikki oli hiljaista. Samuel ei sanonut minulle enää sanaakaan ja ovi pysyi suljettuna. Odottelin oven takana vielä muutaman minuutin. Sitten katselin kelloa ja lopulta tajusin, että minun on kiiruhdettava Zhengzhoun lentoasemalle, etten myöhästyisi lennoltani. Luovutin Samuelin suhteen ja aloin tehdä lähtöä alakertaan. Ennen lähtöäni käännyin vielä vessan oven suuntaan.

– Olen pahoillani, sain sanottua vessan oven läpi.  

Hiljaisuus oli ainoa vastaukseni. En voinut odottaa enää hetkeäkään, joten kiiruhdin nopeasti alakertaan. Nousin taksin kyytiin ja lähdin ajamaan hiekkatietä pitkin kohti Zhengzhoun lentoasemaa. Juuri kun taksini oli kääntymässä moottoritielle, näin auton sivupeilistä, kuinka Samuel tarkkaili surumielisenä taksiani asuntomme parvekkeelta. Hän näytti aivan kuin hän olisi muuttanut mielensä ja olisi sittenkin halunnut keskustella edeltävän päivän asioista kanssani ennen lähtöäni. Olin kuitenkin jo ajamassa hyvää matkaa lentoasemaa kohti. Meinasin pyytää taksikuskia pysähtymään nähdessäni entisen treenikaverini surumieliset kasvot, mutta en tehnyt sitä. Sen sijaan käänsin katseeni menosuuntaamme ja suljin silmäni liikuttuneena, etteivät tunteet ottaisi minusta yliotetta. En halunnut olla Kiinassa enää hetkeäkään kauempaa.

Samuelin ja minun välinen ystävyys ei päättynyt tuohon päivään. Myöhemmin Samuel mursi selkärankani pienessä vuoristokylässä Saksassa, mutta se on kokonaan toinen tarina.

Tämä blogikirjoitus on osa Soturimunkin perintö –blogisarjaa, joka jatkaa Soturimunkin oppipoika -kirjan tarinaa. Sarjassa on 20 osaa, jotka julkaistaan vuoden 2020 aikana osoitteessa: www.joonastolvanen.fi.

Voit tilata uuden lastenkirjani Jademiekan arvoitus osoitteesta: https://otava.fi/kirjat/jademiekan-arvoitus/ .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: