Soturimunkin perintö, osa 5: Vanhan mestarin yllättävä vierailu

Kerroin blogissani pari viikkoa sitten, kuinka olin saanut pysäytettyä kännykkävarkaan Song-vuorella (kyseinen tarina löytyy täältä). Kerroin myös aiemmin, miten Samuelin olkapää oli mennyt pois paikaltaan (kyseinen tarina löytyy täältä). Tämä blogikirjoitus on jatkoa niille tarinoille.

Viikko kännykkävarkaan kohtaamisen jälkeen otin kantositeen pois Samuelin loukkaantuneesta kädestä. Heti seuraavana päivänä aloitimme Samuelin käden kuntouttamisen pienillä heiluriliikkeillä, jonka jälkeen hiljalleen aloitimme Shaolin kung-fun harjoittelun uudelleen. Samuelin käsi parantui hämmästyttävää vauhtia. Samuelin olkapään kuntoutus on henkilökohtaisella tasolla yksi lääkärinurani suurimmista saavutuksista. Hänen kädestään ei tullut täydellistä, mutta siitä tuli täysin oireeton hetkellisesti. Se oli päätavoitteeni ja se täyttyi siihen asti, kunnes minä pakon edestä rikoin hänen olkapäänsä uudelleen muutamaa viikkoa myöhemmin. Se on kuitenkin kokonaan toinen tarina, josta kerron myöhemmin.  

Samuelin olkapään kuntouttaminen oli rankkaa puuhaa. Se vaati kärsivällisyyttä, jota meillä molemmilla oli onneksi runsaasti. Noihin aikoihin kävimme Samuelin kanssa päivittäin syömässä treenipaikkamme viereisessä ravintolassa. Shifu varoitti meitä, että kesän helleaallon aikana ei kannata syödä vesimeloneita, koska niitä syömällä saa herkästi mahataudin. En kuunnellut häntä. Vesimelonit olivat tuona vuonna äärimmäisen herkullisia kesähelteellä, joten varoituksista huolimatta söin niitä kilotolkulla tukalaa oloani helpottaakseni. Ei liene yllättävää, että sain vesimeloneistani elämäni pahimman mahataudin. Mahatauti oli niin vaikea, että sen vuoksi jouduin läheiseen sairaalaan tiputukseen pariksi päiväksi.  

Kun pääsin sairaalasta takaisin Shifun kotiin, paljon oli kerennyt tapahtua poissa ollessani. Samuel kertoi, että vieras kiinalainen mies oli käynyt etsimässä minua treenipaikaltamme. Miehellä oli ollut Samuelin mukaan kapeat kasvot ja lyhyt musta parta. Samuel kertoi, että hänellä oli lisäksi kädessään kaksi buddhalaista fozhu-rukousnauhaa ja hän oli minun pituinen. Tunnistin miehen kuvailun perusteella entiseksi kung-fu-mestarikseni, Gang’iksi. Olin hämmästynyt, kuinka Gang oli minut löytänyt kaikkien näiden vuosien jälkeen. Kerrankin olin onnellinen mahataudistani, koska minun ei tarvinnut kohdata vanhaa kung-fu-mestariani. Mieluummin ulostan perseeni ruvelle, kun kohtaan entisen kung-fu-mestarini, jonka kanssa minulla meni välit poikki ikävissä merkeissä vuosia aiemmin. Kerroin niistä tapahtumista tarkemmin esikoiskirjassani Soturimunkin oppipoika.

– Oliko hänen nimensä Gang? kysyin Samuelilta.

– Joo, se oli hänen nimensä. Mistä tiesit sen? Samuel kysyi kulmakarvojensa alta uteliaana kerrottuani arvaukseni.

– Hän oli entinen kung-fu-mestarini toisesta koulusta.

– Hän vaikutti mukavalta, Samuel sanoi.

– Hän on mukava, vastasin ja yllättäen myös tarkoitin sitä.

– Miksi vaihdoit koulua? Samuel kysyi.

– Se on pitkä tarina. Minähän kerroin sinulle aiemmin, että eräässä vanhassa kung-fu-koulussani opettajat hakkasivat lapsia. En voinut sietää sitä, kuinka he siellä kurittivat nuoria lapsia. En voi sietää väkivallalla opettamista, kerroin.

– Aivan. Olihan siitä joskus puhetta. En tiennyt, että tuo oli yksi sen koulun opettajista.

– Joo, sieltä hän on. Ne rangaistukset siellä olivat äärimmäisen rajuja ja jopa sadistisia rangaistuksia länsimaalaisten ihmisten näkökulmasta. En halua pilata päivääsi kertomalla niistä yhtään sen tarkemmin. Mistä Gang tiesi minun olevan täällä? Mitä hän halusi? aloin kysellä.

– Hän oli nähnyt sinun nousevan Shifun autoon koulunsa sihteerin kanssa joskus aiemmin. Seuraavana päivänä hän oli ilmeisesti kysynyt koulunsa sihteeriltä, missä päin Dengfengiä hänen veljensä asuu tällä hetkellä. Sihteeri oli kertonut, että opettajamme asuu täällä Shaolin-temppelin viereisessä kylässä, minkä jälkeen tämä Gang oli tullut tänne sinua etsimään.

– Mitä Gang halusi minusta? kysyin uudestaan, koska Samuel ei vastannut edelliseen kysymykseeni.

– En oikeastaan tiedä. Hän jätti sähköpostiosoitteensa minulle. Hän haluaa, että sinä hyväksyt hänet Skype-kaveriksisi. Luultavasti hän haluaa vain jutella. Hän ei kuitenkaan kertonut minulle asiasta yhtään sen enempää, Samuel kertoi.

– Jaa, vastasin välinpitämättömänä ja esitin tunteetonta. Todellisuudessani olin kaikkea muuta kuin tunteeton. Sisälläni myrskysi pahemmin kuin koskaan aiemmin. Sisimmässäni jollakin tapaa halusin puhua Gang’in kanssa ja katsoa, mitä hänellä on asiaa. Toisaalta en halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä, koska pelkäsin hänen lyövän minua turpaan tekojeni vuoksi.

Mielestäni ystävyydessä on tietty raja, jota ei voi ylittää. Mielestäni Gang oli ylittänyt tämän rajan vuosia aiemmin, kun hän pyysi minua hakkaamaan kung-fu-koulun toisen oppilaan. En voinut antaa sitä hänelle anteeksi enkä voinut unohtaa sitä.

– Aiotko hyväksyä hänen pyyntönsä? Samuel kysyi.

– En tiedä.

– Ainiin. Sanoi hän muutakin. Hän sanoi, että hän huomenna odottelee sinua Shaolin-temppelin pääportin edessä aamukuudelta, että voi puhua sinulle kasvotusten. Sanoin kylläkin hänelle, että olet sairaana, joten et pääse todennäköisesti paikalle. Lupasin kuitenkin välittää sinulle hänen viestinsä. Hän sanoi menevänsä sinne joka tapauksessa huomenna. Hän selvästikin haluaa puhua sinun kanssasi epätoivoisesti, Samuel kertoi.

– Kiitos tiedosta. Mitä sitten tapahtui? kysyin.

– Hän lähti.

Olin hämmästynyt suuresti Samuelin kohtaamisesta Gangin kanssa. En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt ajatella Gangin halusta keskustella kanssani kaikkien näiden vuosien jälkeen. Olin aina kuvitellut, ettei Gang halua olla minun kanssani enää missään tekemisissä. Ehkä olin sittenkin väärässä. Ehkä Gang oli ajatellut tilanteesta samalla tavalla kuin minä kaikki nämä vuodet. Ehkä hän haluaisi vain käydä asian läpi minun kanssani, että voimme molemmat jatkaa elämäämme eteenpäin.

Hetken miettimisen jälkeen päätin pyytää Gangia Skype-kaverikseni. Hän ei ollut online-tilassa koko päivänä, joten päätin mennä juttelemaan hänen kanssaan seuraavana aamuna Shaolin-temppelin pääportin eteen.  

Halusin kohdata vanhan kung-fu-mestarini yksin, joten kävelin Shaolin-temppelin pääportille jalkaisin. Sanoin Shifulle ja Samuelille, että käyn lyhyellä aamulenkillä. Laitoin päälleni varmuuden vuoksi kung-fu-vaatteet, jos minun piti poistua nopeasti paikalta. Kyseiset vaatteet loivat minulle turvaa, joten tunsin oloni rentoutuneeksi ne päälläni.

Olin kävellyt sen verran nopeasti tapaamispaikalle, että olin puolituntia etuajassa. Kuuntelin rauhassa lintujen laulua ja selasin kännykästä ottamiani valokuvia. Ajattelin perhettäni Suomessa ja kaikkea mukavaa, mitä tekisin kotiin palattuani.

Odottaessani vanhaa mestariani ahdistus alkoi hiipiä mieleeni kuin varkain. Ehkä kävelinkin taas ansaan? ajattelin. Ehkä hän ei ollutkaan hyvä ihminen? Ehkä hän haluaisi antaa minulle opetuksen, jollaista en tulisi unohtamaan? Mitä loppujen lopuksi tiesin Gang’ista? aloin miettiä. Puhuin Gangin kanssa edellisen kerran lähes kymmenen vuotta aiemmin. Minulla ei ole mitään hajua, mitä hän ajatteli minusta tuolloin ja onko hän edelleen vihainen aiemmista teoistani. Kun nämä ajatukset valtasivat nopeasti mieleni, päätin varmuuden vuoksi siirtyä tapaamispaikkamme viereiseen metsään suojaan tarkkaillakseni tilannetta. Parempi katsoa kuin katua.

Juuri kun kerkesin puiden taakse piiloon, Gang käveli neljän suurikokoisen kaverinsa kanssa Shaolin-temppelin pääportin eteen. Kaikilla heillä oli päällään kung-fu-vaatteet ja heillä oli yksi pitkä kung-fu-keppi mukanaan. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin nähtyäni heidän käsissään olevan aseen. Keppi oli samanlainen, joilla hänen koulunsa opettajat hakkasivat häirikköoppilaita. Mieleeni palanneet muistot eivät olleet mieluisia.  

Jäin tarkkailemaan miehiä puiden suojaan. Hetken kuluttua Gang ja hänen kaverinsa alkoivat pelleillä keskenään. Gang ja kolme muuta miestä ottivat pienimmän miehistä kiinni takaapäin ja he leikillään läpsivät kiinniotettua miestä kung-fu-kepillä selkään. En voi sanoa täydellä varmuudella, mutta näytti aivan kuin he harjoittelivat minun hakkaamistani.

Näin tarpeekseni. En voinut vaarantaa terveyttäni, joten poistuin vähin äänin paikalta katsomatta lainkaan taakseni. Ajattelin silloin, että mieluummin jätän asian auki meidän välillämme, kun otan riskin siitä, että minut hakattaisiin hengiltä.  

Olen tehnyt elämäni aikana paljon virheitä. Tuo tapaamispaikalta lähteminen ei ole yksi niistä. Tekisin samoin joka ikinen päivä samassa tilanteessa. Tapahtumarikkaan aamupäivän jälkeen elämäni jatkui ennallaan pari vuotta enkä kuullut vanhasta kung-fu-mestaristani mitään noiden parin vuoden aikana mitään.  

Seuraavan kerran kuulin Gang’ista paria viikkoa ennen hänen traagista kuolemaansa. Se tarina jääköön vielä toiseen kertaan.

Tämä blogikirjoitus on osa Soturimunkin perintö –blogisarjaa, joka jatkaa Soturimunkin oppipoika -kirjan tarinaa. Sarjassa on 20 osaa, jotka julkaistaan vuoden 2020 aikana osoitteessa: www.joonastolvanen.fi.

Voit tilata uuden lastenkirjani Jademiekan arvoitus osoitteesta: https://otava.fi/kirjat/jademiekan-arvoitus/ .

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: